sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Neitokakadu - vihkoni

vihkoni kansi. Lärpäkkeet olen tehnyt itse ja teen vielä muutamia lisää
Harmittaa kun ostamissani kauniissa hologrammikantisissa vihkoissa olikin niin pirun tummat viivat, joten piirtäminen niihin ei oikien onnistu. Mitä sitten keksisin siihen tehdä? Noh, en pidä itse oikein käsin kirjottamisesta, koska käsialani on aivan kamalaa, monen vuosien harjotuksellakaan en vaan ole oppinut... I'm doomed...Noh päätin kuitenkin yrittää. Rupesin kirjottamaan päiväkirjaa neitokakadu genetiikasta, ja alunperin piti vain kirjottaa linnuistani, mutta idea lähti paisumaan parin ensimmäisen sivun ohella, joten rupesin tekemään syvällisemmin. Keräsin tiedot kaikista neitokakadun väreistä ja niiden tiedoista. Piirsin kuvapohjan, joita printautan  ja väritän käsin ja liimaan vihkoon. Tähän mennessä kirjoittettuna on

tekeillä
kuvapohja
 neitokakadu genetiikkaa, tärkeitä osa 1 (sanastoa siis)
laskuihin avuksi
omat laskut nro 1 Tera x Dex
koodit
kuinka? (kuinka värit merkitään taulukkoon)
Z1 ja Z2
skp-sidonnaisten laskua, koiras
skp-sidonnaisten laskua, naaras
infoa resessiiveistä
resessiivit
taulukot ja piiloresessiivit
piiloresessiivi
dominoivat ja faktorit
dominoivat, single factor
dominoivat, double factor (Sisältää 2 sivua)
VÄRIT, ohje miten värisivu toimii
harmaa
harlekiini
helmiäinen
kaneli
valkokasvo
lutino
resessiivi hopea
dominoiva hopea
pastellikasvo
kermakasvo
kultaposki
fallow(sisältää Australian fallow)
oliivi(sisältää australian oliivin myös)
platina
keltaposki
keltakasvo
länsirannikon hopea
itärannikon hopea
hopea spangle
tina
schimmel(sisältää halfsiders)
pigmentit osa 1
pigmentit osa 2
  luustoa
pigmentit osa 3
osa 2
osa 3
tärkeitä osa 2 (eli sanastoa)
perinnöllisyystiedettä
tekijänvaihdos
pigmentit osa 4
(viereiselle sivulle tulee kuva)
anatomia
luusto osa 1(kuva luustosta)
luusto osa 2
luusto osa 3
luusto osa 4
ruoansulatus, lista Elimien nimistä
kuva elimistöstä


hieman sivua
jokanen listasa merkitty rivi on siis oma sivunsa.(yksi sivu) paitsi värit, joka on yhden aukeaman, koska toiselle sivulle tulee kuva väristä, se kuvapohja.  Tarkoituksena olis vielä kirjottaa Elimien toiminnasta, neitokaakdun taksonomiasta ja historiasta. Sitten laskeskelen huvikseni lintujeni mahdollisten poikasten värejä, (ihan randomi parituksia vain huvikseni ja kertauksen omaisesti). Suurena apuna vihkoni onnistumiseen ja sisältöön on ollut Neitokakadut.com


Lintujen kuulumisia taasen. Päästin AJn jo perjantaina vapaaksi, ja sillä meni loistavasti! Se osasi lentää törmäilemäti ja tutki innoissaan uusia paikkoja. Se on todella rohkeakin, kiipeilee hyllyssä, meni tänään kaappiin, kävi kädellä ja istui tänään pään päällä! Voih, en vaan tajua, miten se osaa <3  Muutoin parvella menee hyvin. Sain kuulla Annilta tänään, että Hiro on nyt ihastunut hänen koiraslintuunsa... huhuh. Kaikilla menee siis ihan hyvin, kuin myös minulla. Vielä kuvapläjäys

AJ on erittäin kaunis
AJ meni kaappiin!







4 kommenttia:

  1. hei!Myin sinulle Tomin aiemmin ja muistan lukeneeni blogistasi, että ihmettelit Tomin kaljua.Se oli kalju jo ostettaessa eläinkaupasta.Ja useilla lutinoilla on kalju, joka johtuu tietääkseni sisäsiittoisuudesta tai siitä että vanhemmat ovat lutinoita ja kaljuja.Meillä on nyttemmin kaksi lutinoa omasta poikueesta, joilla ei ole kaljua näkyvissä, johtuen kait että niiden vanhemmat eivät ole lutinoja?Tässä yksi linkki:http://www.neitokakadut.com joku muu voisi varmaankin kertoa pitääkö tämä paikkansa:) Kaikkea hyvää teille:)/index.php?page=lutino

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tiedän, että kalju johtuu lutinon sisäsiittoisuudesta ^^ Ja lutinoita ei sen takia suoda pesitettävän keskenään, siis kahta fenotyypin lutinoa. Jep lutinoja kannattaa teettää lähinnä piilovärien avulla, niin kaljua ei esiinny välttämättä :)

      Poista
  2. Minulla oli kaksi piilogeeni lutinotyttöä, joilla ei ollut kaljua.
    He lähtivätkin pesästään uuteen kotiin:)
    Toivottavasti Tom voi hyvin uudessa kodissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mitä meinaat piilogeeni lutinotytöllä? Lutino ei voi olla piilevänä naarailla :) ja ei se kalju aina tule, mutta yleistä se on. Jep, Tomilla on parhaat mahdolliset oltavat nyt! ^^

      Poista