tiistai 1. lokakuuta 2013

Uusi lintu saapui!

Meille löysi eilen tiensä uusi neitokakadu. Kuin ilmetty Teran kopio.  Eli valkokasvo-kaneli(/harlekiini) naaras. Nimekseen sai Warudo.  Tyttö on erään ex-pesittäjän kasvatti. Se on noin 5-6 vuotta, syntynyt joskus kesällä. Se on kuulemma pesinyt onnistuneesti, mikä on suuri plussa!
Tuli huomattua kun sen aviin päästin, että se ei ole varmaan tottunut luonnonorsiin. Se käveli vähän huterasti ja Quinn tiputti sen aviaarion lattialle illalla. Sitten se kipitteli lattialla ja kiipeili varovasti ylöspäin. Kauheasti se ei vielä lentänyt, mutta eiköhän tuo tuosta vahvistu. Sulkasato sillä näyttäisi olevan. Muutoin se on aika sievä siro tyttö. Kuulemma vähän kesykin valmiiksi, saa nähdä miten se tottuu.  Voi olla stressaantunut matkasta ja kiinniotosta kun piti matkikseen saada. Vähän shokissa se oli kun erotettiin veljestään. Se on yrittänyt pesiä veljensä kanssa ja munat oli aina abortoitu(hyvä hyvä). Täällä se pääsee luultavasti Hiron kanssa pesimään kunhan se kotiutuu loppuvuodesta.

Warudo kuuluu mitä luultavimmin Katin valkokasvo kantaan, eli pitää olla erittäin varovainen kenen kanssa sitä pesittää. Kirjottelen sen suvusta ja muusta sen omalle sivulle, lisään sen luultavimmin tänään jos aikaa riittää. Tässä muutama kuvanen





Tera levittelee siipiä
warudo on tummempi ja solakampi

4 kommenttia:

  1. Ihanaa, uusi lintu parveen. :) Näyttää kyllä tosi paljon Teralta! Mistä nimi tulee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Se on todella Teran näköinen, vaikeampi tunnistaa kun Dex ja Quinn toisistaan. Tosin kyllä siihen piakkoin tottuu. Nimen alkuperästä http://knowyourmeme.com/memes/za-warudo-wryyyyy
      Alkoi kun kaveri linkkasi videon tosta WRYY kohdasta siinä ja satuin ihastumaan miten siinä toistettiin "za-warudo" :D

      Poista
    2. http://youtu.be/KkG3_FNZcwc?t=1m5s tuossa kuuluu selkeesti miten se lausuu sen.

      Poista
  2. Tadaa, teidät on haastettu :D http://touhukastaelamaa.blogspot.fi/2013/10/haaste-suuuri-tubemiitti.html

    VastaaPoista