lauantai 17. lokakuuta 2015

Viikonloppu espoossa

 Erwinin ensimmäinen yli yön kestävä reissu!  Lähdettiin maanantaina aamulla, päästiin helposti junaan ilman ongelmia. Oltiin niin perimmäisessä vaunussa ja lähes yksin päästin erwinin matkarepusta vapaaksi. Se oli kiltisti olkapäällä ja kateltiin ikkunasta ulos. Saatiin muuten paljon kommentteja koko matkan aikana. Pääsin valaisemaan monta päätä lintujen pidosta.

Kun saavuin kohteeseen, eli Erenin luokse jolle meni C poikueen Proffa, päästettiin Erwin sinne vapaaks ja se oli jo kun kotonaan. Sitä ei sitten yhtään kinosta vaihtaa maisemaa.  Erwin ei tavallisesti oikeen tule toimeen muiden lintujen kanssa, mutta tuolla uskallettiin pitää kumpaakin lintua vapaana samaan aikaan ja mitään ongelmia ei sattunut, melkein söivät samasta ruokakupistakin!




Oli aivan ihanaa tavata oman poikueen poikanen ja päästä rapsuttelemaan sitä ja näkemään miten hienosti se voi uudessa kodissa. Se on todella kesy ja ihana luonteeltaan, ei olisi voinut parempaa toivoa <3 

Kävin Erwinin kanssa paikoissa tapaamassa tuttuja ja näyttämässä Erwiniä muille ja se oli aina hyvin rento ja rauhallinen oma itsensä. Oli meillä mukava reissu pakko myöntää!

Sitten vielä että C poikueen vanhimmainen vauveli, eli Cactus-juice pääsi tänään uuteen kotiinsa. Se saa hienon kodin jossa on kokemusta linnuista ja myös neitokakadu kaveri valmiina odottamassa!  Lisää sen kuulumisia voi lukea täältä

2 kommenttia:

  1. proffa ja erwin oli melkee otp!
    erwin on rohkein ja pelottava. hito kiihtymys ku katon sitä.. iip
    proffa on rohkein ja kiltein! :33
    erwinin ovela juoni asemalle meno matkal onneks ei onnistunu...

    VastaaPoista
  2. joo erwinil on ny joku juttu meneillää... siis aivan kamalaa ku katot sitä iih stop!

    proffa baby on ihanin <3<3<3

    ERwinin hrivee juoni! ei onnistunu thankgod for that.. on se nii viksu olevinaa

    VastaaPoista