tiistai 12. toukokuuta 2015

Isoja ja hyvin pieniä lintuja

Kauhistus! Sain Erwinistä jo jokusen aikaa sitten kuvia ja unohdin tyystin pistää ne tänne!
Pahoitteluni. Erwin on siis kasvattanut sulat päähän jo hienosti ja se menee pian eläinlääkärissä käymään jotta saadaan todistus sen terveydentilasta mikä on pakollinen kun lintua tuo ulkomailta.  Tein tuonne sivun laitaan ajastimenkin ettei tarvitse vaivautua laskemaan päiviä ja tunteja ja peräti minuutteja. Aika on asetettu niin että se mittaa ajan 21.5 klo 20:05. Tuo on aika million Erwinin pitäisi suunnilleen saapua maankamaralle Suomeen. Laitan tähän nyut vielä liitteeksi kuvan tuosta timeristä jotta joskus viidenvuoden päästä kun luen tätä, se ei ole tuolla enään niin muistan miten typeriä ideoita olenkaan keksinyt.  Tässä myös ne kuvat Erwinistä! (kuvat tietysti ottanut Jörg Seibert)






Kävin eilen tapaamassa Enskaa. Menen viikonloppuna ruokkimaan sen. Sain varmaan ensimmäistä kertaa eläessäni pitää harmaapapukaijaa kädellä ja pusutella nokkaa. Enska on vähän omalaatuinen tapaus, tavalliseti tätä ei kannata harmaille tehdäkkään, mutta Enska on ihana hölmö. Aivan mielettömän ihana. Älkää nyt laittako mua ihastumaan noihinkin... olen jo kauan ollut sitä mieltä että "EI harmaita, EI amatsoneja EI niitäeinäitä" -> ja nyt ennen Erwinin ettimistä, pohdin jo todella syvällisesti otanko amatsonin vai sen kakadun. Pirun Hera (ja roolipelin Alien <3 ). Harmaita en kuitenkaan näillänäkymin ole harkitsemassa. Amatsoni vielä ehkä menisikin...



Sitten pesityskuulumisia! Kaikki on mennyt niinkuin olen laskelmoinutkin. AJ on hienosti muninut joka toinen päivä nyt uuden munan. Se parittelee Dexin kanssa jo useasti päivässä. En kurki munia pahemmin, en osaa siis sanoa onko hedelmöittyneet, mutta pistän kaikki listaan tuonne sivupalkkiin. Toivon nyt tosiaan että tämä poikue onnistuu. Tietysti nimitykset C1 ja C2 jne tulevat voimaan poikasille jotka kuoriutuvat ja siinä järjestyksessä. Pyrin olemaan nimeämättä poikasia kummemmin, etten kiinny niihin ihan liikaa. Kasvattajanimet tulevat alkamaan C:llä koska tämä on C poikue. Mikäli mikään siis onnistuu, en pidä toivoa liian korkealla etten pety.

2 kommenttia:

  1. Oohhhh!!! (Jizz)
    Toi timerin kuva on nii kawaii
    ALIEN
    Mäki voisin ottaa amatsonin jos eläisin toisessa ulottuvuudessa u_u
    Aa ei enää kauaaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas piti tolla alotttaa >:

      kiitos xD joo se oli joku pikanen koska halusin siihen jonku kuvan ni piti piirtää nopee

      sitku muutat viel joskus asumaan yksinäs(tai sit muutetaan yhteen duh) ni hankit sen amatsonin >D ä'hähähähäh

      EI KAUAA!!! 9 päivää! KOHT enää viikko

      Poista