keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Muutto tampereelle

Sain opiskelupaikan tampereelta ja sain asunnon ja nyt on kaikki mahdolliset taas hoidettu. Perjantaina on muutto sinne.  Perjantaina tuun vielä takasin Espooseen ja menen kaverille yöks ja viedään linnut sieltä Lauantaina sinne uuteen kotiin. Linnut vietiin tänään kaverille. Pääsivät hyvään paikkaan pieneks hetkeks, kuulen niistä varmasti ja luotan, että ovat kunnossa siellä. Itse vaan suren niin kovasti. En muista enää millasta on olla omassa kotona huoneessa missä ei ole lintuja. on aivan kuoleman hiljaista. Ei yhtään eloa.

Linnut saavat uudessa kodissa aivan kokonaisen huoneen itselleen, ei enään häkkiä. Tosin nyt linnut piti napata (kaikki paitsi Tera). Tekee niin pahaa katsoa niin monta lintua häkissä ahdistuneina.. Onneksi automatka ja muut meni sinne hyvin ja linnut pääs kaikki syömään. Eniten kiinniottamisesta nokkiin otti AJ(Miikalle vietäessä teki saman), Armin  ja Dexter (koskaan niitä pahemmin napattu). Mutta kaikki kuitenkin elekielellä ei kielinyt minkäänlaista pelkoa kun menin ihan häkin viereen tuijottamaan.  Eli ovat varmaan suunnilleen kunnossa. Tottakai niitä stressattaa, muakin kieltämättä aivan mielettömästi.  Toivottavasti saan sitten niiden kaikkien luottamuksen takasin kun ollaan kaikki asetuttu uuteen kotiin kunnolla.



En ole pahemmin kirjoitellut tänne koska ei ollut mitään erikoista mainitsemisen arvoista.  Kaikki on voinut hyvin. Kaikki linnut on tallella ja Armin on kasvanut oikeen kauniiksi, sillä on sulkasato meneillään, mutta sen töyhtö on todella upea jo.

Tiedän nyt taas miltä tuntuu olla ilman lintuja. Aivan hirveetä. Tiedän taas paremmin miks mulla niitä ylipäätään on. Ne merkitsee ehkä vähän liikaakin. Kultaisimmat.... Vaikka olen vain hetken niistä erossa, ei vaan tunnu realistiselta että ne on muualla. Nyt menen takasin itkemään.


3 kommenttia:

  1. Kiva että olet viimein palannut bloggaamaan! Lähetä kuvia uudesta lintuhuoneesta :) on varmasti hieno. Onneksi sinun ei tarvitse olla pitkään linnuista erossa, kerää siitä ideasta voimia!

    VastaaPoista
  2. Moikka!
    Sattumalta poikkesin Kaijulin foorumin kautta blogiisi kun pikku paussin jälkeen palasin sinne seikkailemaan, foorumilla siis Charley -nimimerkillä häärin. komppaan yllä kommentoinutta, kerää sillä jaksamista että ero linnuista on vain pieni hetki elämää. Lämpimästi tervetuloa tänne Tampereelle, ja onnittelut opiskelupaikasta! Kiva saada aktiivisia lintuharrastajia tännepäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (eka viesti ei sitte nähtävästi lähteny)

      Eli oot tampereelta? :D Olis kiva nähdä joskus jos on mahdollista ja kiitoksia kovasti <3

      Poista