tiistai 17. joulukuuta 2013

Yksi pienokainen

Otsikkokin kertoo, eli vain yksi munista kuoriutui.  Muita ollaan odoteltu, muttei mitään, kaikkien laskettu aika on reilusti mennyt nyt, joten ei niistä mitään tule.  Sinänsä olen ihan onnellinen, että näin kävi, koska Dexter ei oikein ole ottanut isän tehtäväänsä vastaan. Sitä ei koko poikanen tai hautominen kiinnostanut. Sanoi itsensä irti ikäänkuin. Tera on siis yksin hautonut ja hoitanut poikasen.

Poikanen on nyt  kahdeksan päivän ikäinen ja voi mainiosti. Ida ehdotti rengastamaan sen jo tänään, ja hyvä idea se olikin. Nimittäin rengas oli äärimmäisen haastava saada sen jalkaan. Pikkuinen ei tahtonut pysyä paikoillaan ja aina kun sain renkaan kolmen ensimmäisen varpaan läpi, se potkaisi jotenkin ninjasti sen pois. Viimeinen varvas oli niin tuskaa kaivaa jollain tikulla ja myöhemmin rautalangalla renkaan läpi. Vaikeaa siitä teki se, että en voinut antaa poikasen riehua liikaa. Se oli  niin liikkuvainen. Pelkäsin kokoajan, että satutan sitä. Kumminkin sain sen renkaan varmaan kymmenenminuutin riehumisen jälkeen sen jalkaan. Menikö se oikeinpäin, en edes tiedä kun  se oli niin suurta säätöä.  Renkaassa on siis teksti "VK 1 13"(joku ei tajunnut lisätä FI merkintää kun tilasin renkaat...köh köh) Tera ihmetteli vieressä kun räpläsin sen poikasta.  Se ei ole pariutunut Dexterin kanssa, ja vaikuttaa edelleen itseltään, mikä on sinänsä hyvä suunnitelmieni suhteen. Voi siis olla toivoa saada Dexter Kaihon kanssa pesimään vielä.


 Ida antoi poikasesta vielä hyvän arvion, eli kuulemma terve ja pirteä. Olen niin huojentunut. Myös sen kannalta, että poikasia on vain yksi, on Teralla mahdollisuus jaksaakkin hoitaa se yksin.   Hyvin se on sitä ruokkinut ja hoitanut,  niin ylpeä olen kultamussusta.

Koitin välttää poikasen nimeämistä mahdollisimman pitkään, koska nimelliseen onnistuu kiintymään liian paljon.  Ei sillä, ettenkö olisi kiintynyt siihen silloinkun se oli yhdenpäivän vanha  ja kutsuttiin luovasti nimellä "poikanen". Ystävä päätti, että sen nimeksi tulee Armin. Sillä on niin Arminin keltainen pörrö. (Armin? Tässä on Armin ). Toivon niin kovin, että se olisi koiras, niin voin pitää sen. Se menisi AJ:lle puolisoksi. Kummallakin olisi piilovalkokasvo, eli niiden poikasista osa olisi jo valkokasvoja <3



9 kommenttia:

  1. cludinjasepirotinpeppu17. joulukuuta 2013 klo 16.43

    ARMINNN <33333
    aaah <33 se on nii pörröpalolo<3

    VastaaPoista
  2. Voi pientä pörrykkää. :) Kiitos postauksesta, ilo lukea että pienokainen voi hyvin ja Tera jaksaa puurtaa "yksinhuoltajana" :D Kyllä se Dexterkin vielä oppii kun vähän mallia katsoo! Ja hyvä että rengas meni pikku painijalle jalkaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mittään! Kirjottelen heti lisää kun juttuja tapahtuu :) Tera on oikein hienosti pärjännyt ja näyttäisi edelleen pärjäävän. Tosiaan, Dexter kumminkin täyttää 2 vuotta vasta tammikuussa, joten pistetään sen piikkiin. Itseasiassa ton renkaan kanssa tuli ongelmia, se sai sen potkittua irti, laitoin takasin. Yön aikana se oli saanut sen TAAS irti... huuhhhuh mikä ninja, toivottavasti se vielä tänään menee päivällä kun yritän vielä.

      Poista
  3. Onnea paljon poikasesta! Joko sen sukupuoli on selvinnyt? =-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti :) Väritys on normaali harmaa, joten paha sanoa vielä tuosta sukupuolesta, voi olla kumpi tahansa. Koirasta kovasti toivon

      Poista
  4. Millon postailet taas? :) ois kiva kuulla poikasen kuulumisia ja muidenkin lintujen c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voisin postailla heti kun työkiireet ois ohi ja kaikki tasaantunut. Pyrin kirjottamaan mahdollisimman pian

      Poista
    2. Okei kiva juttu (:

      Poista