Viikonloppu on ollut kiireinen. Perjantaina Miika tuli unduineen tänne. Valmistauduttiin lemmikkimessuja varten. Oli kyllä hauskaa, vaikka aika ahdasta pesityshäkin takia yms, mutta selvittiin. Omista linnuistani en voinut oikein ottaa muita kuin Kaihon. Tiedän, että se on kuulemma reissannut paljon, joten laskin sen varaan, ettei se nyt hirveästi stressaanu. Oli sen ensimmäinen messuilu ja hyvin se meni. Nyt se on vähän uupunut, mutta ihan normaalilta se muuten vaikuttaa.
Messut meni hyvin, sain linnuille ostettua ruokaa, hirssiä, leluja ja ties mitä krääsää. Tärkeänä tuli ostettua lintulamppu. Kanta minulla jo olikin missä oli joskus aikoinaan joku ilme lamppu, muttei tietääkseni UV lamppu kuitenkaan. No se oli käytöstä pois jokusen aikaa jo ollut, joten oli vähän unohtunut. Ensitöikseni kaivoin kannan esille ja pistin putken siihen kiinni ja seinään. Mitään ei tapahtunut. Muistan, että tarkistettiin volttimittarilla, että kantaan tulee sähköä, joten epäilin jo, että ostin rikkinäisen lampun ja hermo siinä meinas mennä. Jätin sen hetkeksi taka-alalle ja kun olin menossa alakertaan valittamaan miten surkeeta, tajusin ensin vilkaista kantaa vielä ja huomasinkin ON/OFF napin... Se oli tietenkin poissa päältä ja pistin päälle niin johan loisti! Lintujen ilmeet olivat kyllä loistavat kun valo räpsähti päälle, näki heti, että niiden silmissä on joku muutunut, se ilme oli loistava! Harmi etten kuvaa oikein tajunnut ottaa
Kaijulit ovat myös järjestäneet tärkeän kampanjan! Tiedätkö lintusi alkuperän?. Jakakaa sanaa ja tykkäilkää ja levitelkää! Tämä on hyvin tärkeää, varsinkin uusille lintuharrastajille. Tässä vielä linkki facebookkiin.
Tänään tuli messuilla kierreltyä ja tipusiakin kävin ihailemassa. Kaihon nähdessäni totesin mukana olleelle kaverille lukevani linnunomistajan blogia. :D
VastaaPoistaKauniita olivat kaikki mukana olleet linnut. :)
Heh kiitos kovasti :)
Poista