torstai 11. heinäkuuta 2013

Ensimmäinen pesitys

Elikkäs, tämä tuli periiaatteessa vähän puskan takaa, mutta olen jo jokusen aikaa Teraa katsellut miten innoissaan se on ja tahtoo selkeästi pesimään.  Se huutaa paljon enemmän varsinkin siinä yhdeydessä kun se tutkii koloja ja kun estän sen pääsyn niihin. Se tarjoaa itseään useammin parven koiraille ja muutenkin vaikuttaa erilaiselta. Kysyin vielä Ida-Emilialta onko nyt hyvä aika kun Tera kerta on niin innokas ja valmis.

Noh ensin pitää vielä rakennuttaa se pönttö ja hankkia pönttökamera, onneksi kameroita olen säätänyt aina webissä ollessa niin että eiköhän sen saa hyvin toimimaan niinkin. Sitten vitamiinikuurit ja paljon enemmän valkuaista ravintoon. Muuta sälää myös tehtävänä vielä.

Eniten nyt tässä on huolettanut se miten Quinn on paritellut, eli se on vähän... noh epäonnistunut koska se ei oikein ole osannut. Mutta Eiköhän tuossa ole vielä aikaa harjoitella kun pääsevät kunnolla tositoimiin. Toivotaan vaan parasta. Todella innokkaana täällä olen jo ja valmistautunut. Jännittää hyvällä ja pahalla tavalla. Toivotaan parasta!

Poikasten värimahdollisuudet ovat siis harmaa,kaneli,helmiäinen ja kaneli-helmiäinen. Kaikki naaraat ovat helmiäisiä! + jokaisella on piilovalkokasvo

Vielä kuva järkyttyneistä linnuista kun näkivät ulkona lentävän lokin.

6 kommenttia:

  1. Haha Hauska tuo kuva! :D
    Meillä saa linnut, varsinkin Pulla ja Muuwa usein hirmu sätkyt, kun joku kamala ulkomaailman lintu lentää ikkunan ohitse.. Höpsöt.. :D

    Hirmuisesti onnea ekaan pesitykseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) juu noikin ensin pyrähti oikeen kunnolla ja sitte laskeutu järkyttyneenä tuijottamaan.

      AI sulle on tullut Pulla ja Muuwa! En tiennytkään :)

      Kiitos kovasti, toivotaan että onnistuu ^_^

      Poista
    2. Onhan nuo ihanat tuossa jo puoli vuotta lennelleet :D

      Itsekin olen haaveillut, että jos sitä joskus sais kasvattaa neitokakaduja, mutta se on tosiaankin vielä haaveilu-tasolla. :D

      Mun mielestä yksikään mun tämän hetkisistä linnuista ei ole sopiva pesintään...

      Pullalla ja Muuwalla on kyllä kummallakin hirveä hinku pesiä... Vähän väliä kuuluu puputtelua :D Onneksi näistä meidän kolmesta pojusta vaan yks on hetero ja se ei oikein sitten tiedä mitä sen pitäisi tehdä tyttöjen kanssa. :D

      Joten oikeastaan voi sanoa, että onneksi meille ei ole tänne tulossa lintuvaaveja. :D Riittää kyllä nämä viisi huutavaa töyhtöpäätä :D

      Poista
    3. Niin pitkään peräti, Kaihokin on varmaan sitten samaa luokkaa, samasta paikasta kun tulivat :> Ajantaju on taas vähän pihalla

      Se on hienoa miten jotkut jaksaa ensin miettiä sopiiko linnut edes pesitykseen ennenkuin ryhtyy siihen, näitä kun on jotka ei :/ mutta anyway! Tulevaisuudessa sitten näkee mitä käy :)

      Poista
  2. meillä on samanlainen ku nuo kaks takimmaista meillä on siis 5 lintua 4 neitoakakadua ja 1 isokauluskaija nii meidän se yks neitokakadu huutaa IHAN kokoajan joskus on 1t hiljaa ja sitte taas viikviik se on vissiin ihmisriippuvainen tai jtn sellasta en tiiä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin voi olla että lintu haluaa jotain, huomiota tai tekemistä tms. Ei nuo ihan ilman syytä huuda kokoaikaa. jos se on peräänhuutoa niin kannattaa kouluttaa sitä pois, koska se on inhottavaa kaikkien kannalta, jos lintu stressaa aina kun omistaja lähtee. Ei ole kiva kuunnella sen huutoa ja linnustakaan ei ole kivaa elää stressissä kokoaikaa.

      Poista