sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Linnun häkkiin saaminen

Monilla tuppaa olemaan ongelmana miten saan linnun häkkiin, kun sen on kerran päästänyt(miksei useamminkin) vapaaksi. Vapaana ollessa linnulla on varmasti suuri tila lentää ja paljon uusia mielenkiintoisia paikkoja tutkittavana, joten miksi se haluaisi mennä takaisin häkkiin? Ei miksikään jos häkki on sen verran pieni ja/tai tylsä.

Itse suosin tapaa, jossa lintu itse menee vapaaehtoisesti ilman mitään pakottamisia tai muita, häkkiin. Näin teen omien lintujen kohdalla.  Selkeästi paras tapa tähän on se, että ruoka tarjoillaan aina häkistä. Tietysti vähän hirssiä ja muuta herkkua voi antaa aktivoimaan lintua tai kesytyksessä/koulutuksessa, mutta pääruoka kuuluu syödä häkissä!  Myös säännölliset ruoka-ajat tuntuvat auttavan hyvin. Lintu syö aamulla herättyään, koska silloin nälkä on suurin. Annetaan sen olla ja syödä, sitten päästetään vapaaksi.  Jos linnun päästää häkkiin ennen aamupalaa, se saattaa kesken mennä häkkiin syömään semmoiseen aikaan, ettei illalla tule enään niin suuri nälkä ja häkkiin meno on vaikeampaa.  Itse odotan että linnut ovat syöneet, päästän ne pihalle. Ruokin muutaman kerran niiden ollessa vapaana, joten harvemmin menevät häkkiin syömään ennenkuin illemmalla vaihdan kaikki ruoat ja kun linnut huomaavat ruoan vaihdoksen, ryntää kaikki syömään.

Tässäkin on hyvä, jos lintuja olisi useampi. Usein monet linnut seuraavat muita ja näin  yhden linnun mennessä häkkiin, moni seuraa perässä ja kaikki ovat siellä. Vielä hienompaa on jos linnut ovat muodostaneet siteen, koska pariskunnat seuraavat toisiaan minne tahansa nopeasti. Jos meillä ei linnut millään tahdo mennä häkkiin tai jos tuleekin kiire toisaalle, laitan Teran (kesyin) itse häkkiin jolloin yleensä AJ seuraa, jonka perässä Dex tulee salamana. Dexterin ollessa jo häkissä Kaiho tulee perään ja Tom yleensä viimeisenä (tai toisena).

Häkki ei myöskään saisi olla tylsä paikka, vaikka se olisikin vain nukkumista ja syömistä varten. Tottakai häkkiin on hauskempi mennä jos siellä on kaikkea kivaa. Namijemmoja ja leluja ja muuta puuhaa. Häkin oviaukolle sisälle kannattaa asettaa orsi niin, että luukulta pääsee helposti sisään, koska joskus sisäänmeneminen on vaikeaa, jonka takia sinne menossa voi kestää pidempää. Meillä ainakin linnut tykkäävät mielummin hypätä edessä olevalle orrelle kuin kääntyä ja kiivetä.

Mikäli linnut tulevat kädelle, ne voi varovasti maanitella menemään häkkiin tai siirtää ne sinne varovasti, mutta tulee muistaa. Mikäli lintu perääntyy kun siirrät sitä häkkiä päin, pysähdy ja vie se kauemmas. Jos linnun tunkee häkkiin ilman sen tahtoa, häkistä voi tulla sille paha mielikuva ja näin lintu ei halua edes itse mennä sinne. Äläkä missään nimessä tee niin, että otat linnun kädelle  ja estät sen karkuunlähtemisen kädeltä kun laitat sitä häkkiin. Tämä vain pilaa teidänvälistä suhdetta ja tekee hallaa häkkiinmenolle.

Mikäli lintu on pakko saada häkkiin eikä se mene sinne vapaaehtosesti tai ruoan perässä, eikä se ole niin kesy etteikö sitä voisi sinne nostaa, viimeisimpänä tapana on tietysti, että pimennetään huone ja otetaan lintu varovasti pyyhkellä kiinni. Kädet siipien ympärille ja varma ote, muttei kuitenkaan puristusta. Sitten se siirretään häkkiin varovasti ja asetetaan orrelle ja pistetään valot päälle. Mutta tätä käyttäisin vain semmoisessa tilanteessa jossa on AIVAN pakko saada se nopeasti häkkiin.  Muutoin yrittäisin varovasti maanitella sen hirssin perässä sinne itse.


---


Kaiho

pahoittelen vähän epä aktiivisuutta, mutta koulussa on kiireitä ja roolipelaaminen hallitsee huolestuttavan paljon ajatusmaailmaa juuri nyt ;) kyllä tekstiä tulee kuitenkin sitämukaa mitä kerkeän kirjoittamaan.

1 kommentti:

  1. Onko sinulla kuvia teidän häkistä? (: Kiva blogi !

    ps. http://pupujengi.blogspot.com/ <-- kommentoi tonne, että varmasti huomaan että olet vastannut ;)

    VastaaPoista