lauantai 2. helmikuuta 2013

Haaste

Haaste


Säännöt ovat seuraavanlaiset:
1. Jokaisen haastetun pitää siis kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Myös haastajan 11:sta kysymykseen pitää myös vastata.
3. Haastetun pitää keksiä 11:sta kysymystä ja haastaa uudet bloggaajat.
4. Haastettujen pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Pitää kertoa että heidät on haastettu.
6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa itestäni

1. Nimeni on Viivi
2. Olen amiksen 2. vuodella ja opiskelen audiovisuaalista viestintää
3. Rakastan lintuja
4. Pidän piirtämisestä ja taiteesta ylipäätänsä
5. Olen aina koulussa se yksinäinen "ernu"
6. Haluan joskus päästä kaijuleiden viralliselle kasvatus listalle
7. Tulevaisuudessa tulen hankkimaan valkokakadun
8. omistin ennen paljon gerbiileitä, ja ne olivat ensimmäiset lemmikkini. Kerksin omistaa niitä n. 8 vuotta, kunnes päätin lopettaa.
9. Mielimusaani on dubstep ja PONIMUSAAAAH (woodentoaster alexS)
10. Asun Espoossa
11. Omistan  tällä hetkellä 6 neitokakadua, yksi on hoidossa, yksi muuttaa pian uuteen kotiin ja yksi uusi on etsinnässä.


Minut haastoi http://hokuiggy.blogspot.fi/ ja hänen kysymykset


1. Mikä innosti sinut aloittamaan bloggaamisen?

Halusin lähinnä kotisivut, jonne on helppo päivitellä, ja koska monilla ei ole aavistusta millaista on elää linnun kanssa, joten päätin sitten aloittaa blogin.

2. Miten päädyit siihen eläimeen/eläimiin joita nyt omistat?

Linnut ovat aina olleet sydämessä.Niitä tuli pienempänä kerjättyä monta monta vuotta, kunnes vastaus oli ehkä, jolloi  ryhdyin lajia etsimään. Päädyin neitokakaduun Ida-Emilian sivujen kautta.

3. Lemmikkisi/lemmikkiesi positiiviset ja negatiiviset puolet?

positiivista näistä on niin erikoiset luonteet, persoonat, ulkonäkö,  niiden kanssa muodostaa erilaisen suhteen kuin esim koiran tai jyrsijän kanssa.

negatiivista näissä on joskus ääni ja pahin on sotku, ne sotkevat aivan tuhottoman paljon.


4. Suosikki artisi/yhtye?

En kerro suosikkiani (olen sen verran hipsteri) mutta kuuntelen paljon dubsteppiä ja infected mushroom on aina ollut tärkeä.
5. Suosikki vuodenaikasi, miksi?

talvi, koska on kylmä ja lunta <3


6. Millainen olet luonteeltasi?

Uusia kohtaan arka, syistäkin, mutta kun ollaan tutustuttu juttua riittää x) Olen hyvin omassa mielipiteessä pysyvä ja sanon usein asiat suoraan kaunistelematta, joka joskus saattaa sattua toisia.
7. Mitä yhtenäisiä piirteitä sinussa ja lemmikeissäsi on?

omaperäisyys, arkuus uusia asioita kohtaan, joskus vähän "mystisyys"

8. Harrastuksesi?

Piirtäminen, lintujen kanssa hengaaminen ja muut taiteenlajit (kirjoitus,videot,maalaus)


9. Suunnitelmasi vuodelle 2013?

kasvatus-suunnitelmat vuodelle 2013
10. Lemmikkisi lempi ruoka?

hirssi ja kaikki ruoka mitä minä syön.


11. Mitä temppuja lemmikkisi osaa?

melkein kaikki osaa tulla luokse, pyörähtä ympäri ja kohdentaa(koskea haluaani esinettä), Tera osaa pyörähtää sormen ympäri, avata siivet, noutaa, pörhistellä ja muuta kivaa.


Näihin saa vastata jos haluaa, MIIKA saa  ainakin vastata.

1. Omistatko lemmikin? jos niin minkä?
2. Mikä on lempi eläimesi
3. lempivärisi?
4. Kuinka vanha olet?
5. Oletko kiinnostunut omasta ulkonäöstäsi niin, ettet voi mennä ulos katsomatta sitä ennen peiliin?
6. Missä päin maailmaa asut? entä missä haluaisit asua?
7. uudenvuoden lupauksesi tälle vuodelle oli?
8. onko sinulla tunnus petsiessä?
9. mitä lemmikkiä et haluaisi?
10. Mitä pelkäät eniten?
11. Onko mielestäsi eläinkaupoilla oikeus myydä eläimiä?


---

Yleensä en tee näitä tyhmiä ketjuviestihöskiä, mutta oli sen verran tylsää. Huomenna voin kirjoittaa taideprojekteista tarkemmin ja kertoa paremmin kuulumiset. 


EDIT Ida-Emilia täggäs myös blogissaan miut

1. Oletko introvertti vai ekstrovertti? Miten se näkyy?
introvertti for sure, se näkyy itseasiassa varmaan kaikessa mitä teen.
2. Kerro kolme hyvää piirrettä itsestäsi.
uh... no lojaalisuus, rehellisyys ja noh, rohkeus olla oma itsensä ja hyväksyä se muissakin
3. Tiedätkö älykkyysosamääräsi? (Maagista lukua ei ole pakko kertoa toki.)
enpä usko että tiedän x) en varmaan haluaisikaan
4. Lähdetkö mieluummin suhteesta vielä ennen kuin alat vihata toista vaiko vasta sitten, kun välit ovat selkeästi menneet?
noh en mä oo suhteessa koskaan ollut, mutta varmaan kun alan vihata
5. Minkälaisista ihmisistä pidät?
minulle kivoista ihmisistä :) Pidän monista, jotka osaa ottaa minut vastaan semmoisena kuin olen, tuun toimeen niin monen kanssa loppupeleissä.
6. Minkälaisista ihmisistä et pidä?
niistä taas jotka väheksyvät, vihaavat ja kattovat nenän vartta pitkin minkälainen "otus" olen... Näitä ihmisiä taas on yllättävän paljon
7. Mitä hajuvettä käytät?
en käytä hajuvettä x)
8. Jos paras ystäväsi alkaisi iskeä ihastuksesi kohdetta, vaikka tietäisi tunteistasi, kuinka reagoisit?
paha sanoa... Oon niin huoono tällasissa suhdejutuissa, varmaan puhuisin ystävälle ja kysyisin että mitä vihtua se tekee
9. Suosittele hyvää viiniä tai muuta alkoholijuomaa! Mikäli et juo, suosittele jotakin erikoista limonadia tai vastaavaa.
yh kun en juo muutakuin pepsiä :D
10. Mainitse pari biisiä, jotka ovat olleet elämässäsi suuressa osassa tai aiheuttaneet mielettömiä emotionaalisia tiloja!
fort minor - where'd you go (pakko linkata, tää biisi saa kyyneliin joka ikinen kerta)
suosikkiartistini muutama kappale (en kerro lemppari artistia koska olen vähän hipsteri joskus)
Michael Tolcher - Sun song
Waldo's people - Dont stop moving (mun ja Teran biisi <3 )
coldplay - yellow (ja kyyneleet virtaa taas)
 
11. Minkälaisesta aiheesta toivoisit minun kirjoittavan Shadow Selves -blogiin?
sinun ja lintujen välisestä yhdeydestä, lisää upeita meikkejä poseerauksineen ;)

18 kommenttia:

  1. a. Täytyy opetella muistaa tunnukseni salasana ettei "kummituksena" täytys täällä puhua :""DD

    b. Olen blogisi stalkkaaja ja se jonka kans puhuttiin 21 komenttia tossa yhdessa blogikirjoituksessa.

    c. Säkin tykkää t-talvesta ?? O_O hei oikeesti... Mä en ole suomalainen.. voisin muutta tipujeni kanssa etelään :" )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heh :D mikä käyttis sulla sitten on? ;)

      ja joo mä tykkään talvesta, sillon jos on kylmä voi pukeutuu lämpimempään, mutta kuumassa ei voi tehdä mitään :D toivotonta

      Poista
  2. ja d. Mäkin niin hankin muutamien vuosien päästä valkokakadun :33 mun suosikkilintu ollut ...monta vuotta :3

    VastaaPoista
  3. Käyttis alkaa S -kirjaimella xD

    Hurr..mä en pidä talvesta,eikä myöskään mun linnut :/ haluisivat varmaan ulos mielummin juttelee villi lintujen kans ja ottamaan aurinkoa kuten minäkin :DD

    Kun asun vielä kotona, niin en saa isoa lintua, mutta sitten muutaman vuoden päästä....

    Muutes, on kuoriutunut 2 lintuvauvaaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ookkeii, noo vähän vaikea siitä arvata, mutta kuiteskiin :)

      mulla sama "ongelma" Iso lintu tulee vasta kun muutan omilleni, siihen tuskin on enään hirmuisen kauan. Ja todella paljon onnea poikasista! ^^

      Poista
  4. noh...ny 3 kuoriutunutta ilntuvauvaa: )

    VastaaPoista
  5. S-a-a-n-a :)

    Yepyep.Taidat olla minua vuoden vanhempi, joten ei meillä kummallakana pitkä aika ole. Tosin..itse joudun kotona olemaan viel 19-20 vuotiaaksi (lukion nelivuotissuunnitelma),ennen kun muutan pois kotoa ja en mä ihan heti pystyisi sellasta hankkimaan. Täytyyy unelmoida : )) Kerran ollessani muutamia vuosia sitten Espanjassa,niin sain kädessä pitää ja rapsutella sellasta valkokakadua :3 En ikinä unohda sitä päivää :") Valkokakaduun osittain ihastuin ensimmäisen kerran ollessani kolmannella luokalla ja kun yhdessä puutarhassa/kasvimyymälässä oli sellaisessa isossa häkissä kaksi niitä, jotka aina rupattelivat kaikille ihmisille ^^ Näin ne linnut usein kun se myymälä oli hyvin lähellä meidän vanhaa asuntoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tajusin tuon tietysti heti kun olin kirjottanut komman ja kattonut... xD

      Mullakin on jokusen verran, koska kun valmistun, niin on pakko jatko-opiskella :/ enkä tiedä saako siinä vaiheessa vielä minkäänlaista työtä sivuun, niin että pääsisn muuttamaan, joten tässä menee just kivasti, yh.

      Poista
    2. Niimpä :/ Elämässä kun täytyy aina odottaa ja odottaa... -.-

      ps.nyt alan oppiii hei kirjottaakkiin tänne. Ihan fiksuna huomasin tuon vastaa-napin just nyt :"""DD Olen aina lulkenut monia blogeja, mutta tämä on ensimmäinen blogi jossa kommentoinkin jotain : )

      Poista
    3. niin täytyy, mutta mun mielestä, odotus tekee sitten siitä asiasta jotenkin arvokkaampaa :) Joskus on hyvä että joutuu odottamaan, esim jos haluaa jotain eläintä, ja joutuu odottamaan tarpeeks pitkää, voi huomata jo että ei sittenkään taida haluta sitä niin ei hanki ns turhan sitä jos siihen olis kyllästynyt ^^

      haah :D kirjotatko muuten ite mitään blogia? :)

      Poista
    4. Niin se on :))Arvostaa enemmän jos joutuu odottaa tai tekee sen eteensä kaikkensa. :D

      En kirjottele,luen vain :D Elämäni haluan pitää omanani, lintublogia en osaisi pitää, ja muita blogeja en keksi : )

      Poista
    5. ahh okei :) onneks ei sentäs ole mikään pakko x) Miuta painostettiin kokoajan tekemään, mutten suostunut. Kunnes sitten päätin ite tehdä kertomati muille siitä.

      Poista
    6. Hyvä Viivi!! :D Tuttu tunne..sanon eka että en tee jotain ja sit kuitenkin teen : DDDD

      Poista
    7. hehe just näin x) pakko olla vähän hankala joskus :D

      Poista
  6. Kiitos! ^^ Siirrynpä kuuntelemaan noita biisejä!

    VastaaPoista