sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Time is running out + AJ

Aika loppuu. Huomenna pitää viedä kamera takaisin kouluun. En saanut ihan kaikkea materiaalia valmiiksi, joten koko prosessissa saattaa kestää paaljon pidempää sittenkin. Voih.. Kuitenkin, ihan kivaa matskua oon saanut videoitua ja voihan jotain yrittää edioida vaikka pari tiettyä klippiä puuttuu välistä. Kyllä tää tästä..

Mitä lintuihin tulee, niin olivat huomattavan vaikeaa kuvattavaa! Hauskaa kuitenkin oli.. vaikka ylipuolet ajasta linnut angstas jossain kaapinpäällä tai pyllisteli kameralle.  Njää, vois ehkä jonku klipin lisätä tänne jossain vaiheessa.  Kuitenkin, meille enskuun puolella tuleva uusi lintu, saa luultavimmin kutsumanimekseen AJ. Oon kauemmin haaveillut jotain todella lyhyttä, mutta kivasti lausuttavaa "nimeä" joten tällainen taitaa tästäkin päätyä. Derpy oli yks vaihtoehdoista, mutta se ei jotenkin sovi ulkonäölle mielestäni ollenkaan...  En malttais odottaa, että saadaan tipu kotiin. Todella kaunis pikkuinen on. Toivon myös kovasti, että Dexter ei mene siihen ihastumaan, koska muuten tulee kamalaa draamaa ja ilkeästi vaihtaa lintujen pareja yms.  Ensimmäisenä olis parasta saada Dex ja Tera yhteen, mutta tapahtuu Hiro. Hiro pitäis saada hoitoon vähän pidemmäks aikaa, että Teralla on aikaa toipua sen lähdöstä ja muodostaa hyvä side Dexin kanssa. Parasta varmaan olisi antaa niiden pesiä ensin (pesiminenhän vahvistaa siteen parhaiten) ja sitten Hiro pääsee takaisin. Harmittaa kun Hirolle ei ole kasvatuksellisesti niin käyttöä, se ihan selkeesti haluais pesiä. Mutta omaa myös tooodella pippurisen luonteen mitä pesän suojeluun tulee. Hyökkii päälle kauempaakin. Hyökkäs Dexterinkin päälle kun se tuli tutkimaan Hiroa pesänetsimis puuhissa. Ei onneksi mitään pahemmin käynyt, Dex lensi vaan karkuun. Miunki päälle se hyökkäs kaapin sisältä kun luuli senkin olleen pesä. Ei sillonkaa saanut  mitään tehtyä, mutta hyvästä tuo ei ainakaan ole. Muutoin olis sillekkin kiva joku tyttöystävä hankkia ja kattoa tulisko pesityksestä mitään. Muutoin se saattaa jatkaa vaan tota Teran perään haikailua jolla voi olla ikäviä seurauksia. 

Mutta tällaista täällä :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti