keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Coo coo!

En ole taas hetkeen päivitellyt, mutta mainitsin varmaan aikasemmin ettei nyt hirveästi inspiroi. Olen päässyt hiljalleen yli tapahtuneesta.. Vaikka se e edelleen kummitteleekin mielessä, mutta en voi jäädä murehtimaan tätä lopuniäkseni.

Puluista tulikin enemmän mun juttu erinäisistä syistä. Päädyin seurailemaan miten niitä olisi tarjolla enempi, jos vaikka lisää timantteja voisi yrittää pesittää, mutta ei onnea. Kunnes vastaan tuli jotain muuta. Kaksi riikinkukkokyyhkyä, oli pakko hankkia nyt kun voi, oli hyvä sauma monelta kantilta.

Heräsin aamulla todella aikaseen että kerkeän bussiin. Ei pääse edes yhdellä vaan piti vaihtaa että pääsen määränpäähän. Pyhäpäivänä bussinketaleet ei kulje edes kunnolla. Kun pääsin sovittuun paikkaan perille ajoissa ja viimein pulut tuotiin ja odottelin bussia, kerkesi kulua n. 40 minuuttia tuolla -24 asteessa. Pulut ei tietenkään ollu läheskään niin pitkään.  Olin itse ihan jäässä, mutta pääsin perille hyvin ja pulut oli kunnossa. Odotin että lintuhuoneen valot syttyy niin voin päästää sinne.  

Pulut otti asian ihan hyvin, neitokakadut vähän järkyttyi, mutta alkoi hiljalleen tottumaan. Puluilla meni hetki totutella uuteen ympäristöön. Toinen selkeästi rohkeempi uskalsi jo tutkia paikkoja.

Se kokoero pienimmän kyyhkyn välillä ja suht ison riikinkukkokyyhkyn kanssa... huhhuh. Anghel kattoi niitä kahta tulokasta NIIN järkyttyneenä.

Linnut sai nimekseen Oda ja Leslie. Sukupuolista ei vielä ole varmuutta, mutta veikkaan Odaa koiraaksi ja Leslietä naaraaksi. Eivät ole sukua toisilleen, mikä ovat koiras ja naaras, voi olla että pääsee niitäkin pesittämään vielä joskus...

Leslie

Oda



4 kommenttia:

  1. Voi miten kauniita ne ovat! Riikinkukkokyyhkyt olisivat ihania, mutta olen kuullut monilta, ettei niitä edes voisi pitää sisätiloissa niiden sotkuisuuden vuoksi. Siellä tosin on tirpoille oma lintuhuone, mutta... :D Kokemuksia otetaan silti vastaan! Miten sotkuisia ja äänekkäitä siellä onnistutaan olemaan...
    Montas lintua sinun taloudesta jo löytyykään?
    Kurrrr <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt mitä näitä oon hetken seuraillu. Pitävät ääntä, ei kovin lujaa, neitokakaduista lähtee reilusti lujempi ääni. Ovat sotkusia niinku muutkin linnut, ei munmielestä tee mitääm poikkeusta.

      Tällähetkellä on 9 neitokakadua, 2 ruusukakadua, 2timanttikyyhkyä, 2 riikinkukkokyyhkyä ja 2 undulaattia eli yhteensä 17 lintua? jos osaan laskea. Kaksi undulaattia tulee vielä tyttösille puolisoksi, mutta uskon että siihen jää. Paitsi satunnaiset poikaset

      Poista
  2. Voihan ketale, miten kauniita nuo kaksi uutta ovat. <3 En miän hirvittävä lintuhullu ole, mutta guardianin sivuilta tänne löysin. Pakko sanoa että awws. Nuo ja undulaatit ovat suosikkejani ulkonäöllisesti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kovasti :) mitä guardiania meinaat?

      Poista